Kerubille kotsa

Nuppulainen tarvitsi kypärän. Nuppulaiselle virkattiin kypärä. Koko koppa on virkattu kiinteillä silmukoilla. Lankana Jämsän Huopatehtaan Tuuli ( 100 % wo ), sekä kaksi merseroitua puuvillaa. Toinen hiekan värinen, Egyptiläinen puuvilla ja toinen vanhan roosahtava, kotimaisen kopiointifirman lanka.
Koukku oli joku mikälie, suurin mikä meiltä löytyi.
Villalanka on itsessään paksua karstavillaa. Väri on mitä pehmein vanilija. Tämän ostin jo alkusyksystä, itse asiassa ideana oli neuloa joku käsittämättömän suuri villatakki itselle syksyksi. Alunperin villaa oli kaksi kiloa. Sitä vielä on iso paperikassillinen, täytyy katsoa mitä siitä lopulta kehkeytyy. Koska koko neulovainen kansa lienee suhteellisen tietoinen siitä dominoefektistä, mikä ottaa sijaa matkalla vyyhdeistä valmiiksi neuleeksi. Lopputulos ei läheskään aina ole ensimmäisen ajatuksen mukainen. Ei siis nytkään.
Vöyhkännen langasta lisää kun bloggaan iloisesti villatakista, sillä lanka on todella laadukasta ja muistaakseni kilohintakin oli hikisesti parinkympin päälle. Takista puuttuu vielä napituslistat ja napit. Toivon ja aion ensi viikolla pystyä jalkautumaan tämän maailman nappikauppoihin, ajattelin joitain luonnollisia puunappeja tähän.
Olisi oikein mukava saada tämäkin tekele valmiiksi, sillä se on leijunut olohuoneen arkun päällä jo useita viikkoja odottaen parempaa huomista.






My Cherub needed and got a helmety thing in warm wool. I crotcheted this with single stiches, starting from the top. Yarn is bulky wool and two strands of mercerized cotton. The other one is Egyptian, fabulous in quality and sent by a friend ( forever THX, KJ! ). It has the most adorable sheen to it, is long in fiber and soft as ... well... cotton. The other one is stash yarn.
The cardigan is not yet finished. It lacks buttons. I´m forseing me buying some earthy wooden buttons for it. This week, depending how contagious my condition proves to be. But this puppy´s been otherwise ready for eons. At least for weeks.
So more later about the cardi and about the yarn.
The both of them are quite dapper.



Ritarinkukkia! Jei!

Menneitä touhuja

Pitänee tämä radiohiljaisuus rikkoa lopulta. Joitain sekalaisia kuvia touhuilluista touhuista. Yllä olohuoneen verhot. Laadukkaasti lakanakankaasta. Koska ikkuna on suuri, kaksi kankaan leveyttä ei riitä joten puuvillapitsin viritin peittämään saumaa. Samalla se lisäsi ilmavuuden elementin verhoihin. Yksikin pieni trimmi, viimeistely tekee suuren vaikutuksen lopputulokseen.
Alla laskosverho joka on viritelty parvekkeen oveen.Kangas on samaa lakanakangasta, mistä viereiset suorat verhot ovat ommeltu.



Yo, long time no blog.
So shall we begin?
Above two sets of curtains. The long panel curtains with generous drape are sewed from plain white cotton, the seam in the both drapes is camoufoulaged with cotton lace. I was astounded as to how much it adds airy feeling. It´s just a strip of lace, after all. The same lace is sewed to the BTM hem of said curtains.
The ruffly is next to the panels, trying to make the eyesore called balcony door more tolerable.

Below is a dresser I painted. The paint somehow refused to cover the natural color of wood no matter how many freaking layers I painted, untill... I again got in touch with my inner McGyver. So I boldly went, like no chickadee has ever gone to get some chalk powder and espresso. Both of them were mixed to the white paint. And voilá! We have an off- white dresser. I gave Mr. Lion ( on top of the dresser ) a few whisks of the paintbrush while I was at it.




Yllä puinen vetolaatikosto. Tuntui että kelmeä puun väri itsepintaisesti halusi paistaa vaikka kuinka monen maalikerroksen alta. Istu ja pala. Hetki keskiyön kekseliäisyyttä ( hulluutta..? ) sekä sisäisen McGyverin kanavointia tuotti pehmeän, taitetun ja erittäin peittävän maalipinnan joka oli matta kuin tämä elämä. Loraus espressoa ja päättäväinen ravistus liitujauhopussista valkoiseen valmismaaliin saivat loistavan maalin aikaiseksi. Ainoastaan yksi kerros tällä hyvyydellä sai aikaiseksi samettisen kosketuspinnan.

Alla lastulevystä sahattu suippokaari. Tapahtui katsokaas yhtä ja toista patjojen suhteen. Annoin potkut entiselle sängylle ja otin takaisin käyttöön entisen ja hyvän runkopatjani. Entinen ja hyvä sai ylleen kolme muutakin patjaa kaverikseen. Koska sängyt ei tälle kansalaiselle saata milloinkaan olla liian pehmeitä. Jos sellaista ei ole niin sellainen tehdään. Näin siis nytkin. Silpasin leveästä sängystä petarin kapoisemmaksi tyylikkäästi kirurginveitsellä. Jäljelle jääneestä palasta ompelen Poikalapselle istuintyynyjä ( memory foam on ässä aistien epätasapainosta kärsiville,näin valisti toimintaterapeutti ). Pala on vielä tosin rullalla, sillä patjariekkumisien jälkeen aika pikaisesti terveys otti aikalisän ja sittemmin olen esiintynyt lähinnä horisontaalisessa asennossa. Mutta takaisin patjabisneksiin. Ison bunkan jousipatja myös kaventui. Kuinka ystävällistä että ne jouset olivat kiinnitetty kymmenen sentin juoksuin! Pitkät kynnet ensin vaahtomuovien saumoihin, sivu revitään auki kokonaan, lainataan jostain ammattimaiset sivuleikkurit ( sillä kotitasoisilla työkaluilla ei onnistu tämä työ, täytyy olla teollisuuspihtejä tähän tarkoitukseen) ja kaksin käsin puristaen, täristen ja manaillen napsimaan niitä lankoja ja jousia toisistaan irti. Ei ole kevyttä mutta se onnistuu kyllä jos on rivakka ja päättäväinen otteissaan. Sen jälkeen silpaistaan vaahtomuovit uusiin mittoihin, liimataan koko komeus kasaan ja sepä siinä.
Tämä aasinsilta tuli nyt kyllä säälittävän pitkäksi. Joka tapauksessa.
Tähän uljaaseen suippokaareen leikkasin vanun ja kankaan otin isän äidin kutomasta ja kasvattamasta pellavaisesta lakanasta. Lakana oli ahkerassa käytössä ja vasta lähivuosina se on osoittanut lempeän luovuttamisen merkkejä. Tässä taloudessa lempeä luovutus ei aina ole vaihtoehto joten kourallinen nupinauloja ja paukutusta jos lisätään soppaan, saamme sängynpäädyn.
Nuo seinät täytyy saada valkaistua. Heti kun pääsen ihmisten ilmoille ja maalikauppaan.



Above a headboard. The fabric is linen. It´s been done by my paternal grandmother. I mean she even grew her own linens. How hard core is that! She hearded her own sheep!
The fabric was originally done to be a sheet. But it now was getting too soft and weary to serve in bedding.

Below a kinda sorta version of drop curtains- of sort. I sewed it from white satin cotton. There are four strings and by yanking at them I can make all kinds of kewl stuff happen. I still need to fix something on the wall, a pretty knob or something, to which to tie the ribbons to. Now they are all too elegantly tied at the handle in the window. And I´m thinking of making large, beaded balls to finish up the ends of strings. In white, au naturel. I´ll just need to find that fancy knob before, just so that I´ll know to which length to chop them strings.



Ja seuraava kuvakavalkaadi toisensorttisista laskareista. Verhoissa on renkaat neljässä jonossa, nauhat sidottuina kahteen nippuun ja näitä naruja nykimällä sitten sitä saa itseään huvitettua aika lailla rajattomiin. Vielä alareunasta uupuu lyijynauha antamaan painoa. Ja seinään pitää virittää joku näppärä hässäkkä, mihin sitoa verhonauhat kiinni. Ja nauhojen päät piilotas suurien, helmeiltyjen ( valkoisten, der ) helmien sisään. Kunhan palaan kuosiin taas.


" There is a man in a smiling bag. "




Kaikki kirjahyllyt ovat saaneet valkoisen maalipinnan. Niin että puu saa lyödä luonteensa läpi. Sellainen kiiltävä, peittävä ja muovisen oloinen maalipinta kun usein saa asiat näyttämään aika... halvoilta ja jotenkin kauhean, no. Muovisilta. Mutta rustiikkinen maalipinta ei. Rustiikkisessa maalipinnassa on sallivaa läsnäoloa ja raikasta levollisuutta. Se hyväksyy epätäydellisyyden osana elämää eikä jaksa pingottaa kahvirenkaista pöydällä. Koska ne saa aina pyyhittyä, tuollaiset. Asioilla on kuitenkin tapana lutviutua, lopulta. Valkoinen, rustiikkinen maalipinta ymmärtää kaikki nämä asiat mutta ei jaksa vouhottaa siitä kaikille vastaantulijoille.



I painted all of our bookcases. I painted them with just one coat of white. I find it forgiving and calm. Not to overpaint stuff. Especially something that´s this old and well worn.

...and while I was at it, some random stuff got paint on them too. Like the daybed and its alliances.



Kynttilälampetit ja sohvasänky myös muuntuivat sopimaan paremmin sisustukseen.

Palajan piakkoin. Tarttis varmaan neuleita pukata eetteriin.



See´ya soon! Next stop, knitting!

Ihan pikaisesti kukkuu.
Palaan kunhan joudan, tällä hetkellä elämässä on paljon muuta paitsi aikaa saatikka kunnolla toimivaa tietokonetta. Jopa Nörttien Kuningas totesi viime visiitillään että alkaa olemaan jo suhteellisen ymmällään tämän lootan kanssa, lupasi seuraavalla kertaa tuoda vasaran mukanaan. Ei tarvetta, kerroin. Meiltä löytyy nuijaa, erilaisia vasaroita ja jopa hätätilanteessa sotilasmiekka mitä tulee demolitioniin.
Omaan puuhasteluun jos mennään, remontti on saanut meillä suuremman vaihteen päälle. Vielä on jäljellä parin huoneen totaalipelmistys, mutta hurjia olen saanut aikaiseksi jo.
Hyvin moni muukin asia on muuttunut. Niinhän se väittämäkin menee, että pieninkin lumipallo voi käynnistää lumivyöryn. Hyvinkin totta. Lisäksi olen ommellut ja suunnitellut paljon Tärkeitä. Mutta näistä asioista en ainakaan toistaiseksi voi kertoa tämän enempää.
Koin jopa hurmoksellisen virkkausbuumin. Virkkasin valkeita jämäpuuvilloita erilaisiksi pyörylöiksi ja rukkasin yhden perinneohjeen paremmin virkkaantuvaksi. Veikkaan että noista satunnaisista pitsipyörylöistä tärkkääntyy Julen alla koristeita juhlapuuhun.
Neulerintamalla olen palannut juurilleni. Mustaa villaa on rauhoittava neuloa. Valkoiset seinät, verhot ja vuodevaatteet yhdistettynä mustiin loimiin toimii yhtä hyvin ihmisen jokaisena vuosikymmenenä, olen huomannut.
Ja huomenna tulee olemaan loistava päivä! Aion matkustaa katsomaan korkeita pensaita. Kuka sanoo ettei parveke voisi olla metsä?

Lämmintä syksyn alkua!


Koska olen ensimmäinen ja viimeinen
Olen palvottu ja halveksittu
Olen prostituoitu ja pyhimys
Olen vaimo ja neitsyt
Olen äiti ja tytär
Olen äitini syli
Olen hedelmätön, ja lukemattomat ovat lapseni
Olen onnellinen puoliso ja naimaton nainen
Olen se joka synnyttää ja se joka ei ole koskaan lisääntynyt
Olen lievitys polttoihin
Olen aviovaimo ja aviomies
Ja mieheni on minut luonut
Olen isäni äiti
Olen puolisoni sisar
Ja puolisoni on hylätty poikani
Kunnioittakaa minua
Koska olen pahennusta herättävä ja suurenmoinen

- Laulu Isikselle, 200- tai 300- luku
löydetty Nag- Hammadista -


Yo.
I could yabber a great deal of all the things that I´ve done. But really, not really that inneresting. What is interesting is the new path and the things that have started right at the beginning of said path. But those things can not be told about out loud. Not yet, to say the least.
Somehow there is a sence of having travelled a full circle. I´m back on my origins of painting and sewing all things white, and back to knitting my beloved black wool.
It feels good, it feels right. It is said that a smallest of snowballs can start a big avalanche. I find myself quite enjoying being in the midst of one. There is a restless and yet victorious energy in change. But it all takes shitload of work. So what, all the best things usually do.
I´ll be back when I`m armed with a computer that doesn´t argue between drivers and settings and whatnots. Even the Lord of the Nerds hinted that he´ll be taking a hammer with him the next time. I must admit feeling a bit perplexed, how would he even think that I don´t have hammers and blades to share!

I do wish all you fabulous folks thrive and prosper. August is nearly done. Fall is already knocking on the door. Time to move ahead.

Avaruuspoika, kato

Valkoisen kanavointi ei näytä loppuvan.
Huomasin mitä viehättävämpiä tuolin kappaleita isoäitini luona viitisentoista vuotta sitten. Ne klapit olivat kolme tuolia jotka odottivat noutoa puulämmitteiseen uuniin. No way in flipping hell! Ääntäkin nopeammin kietaisin puun kappaleet ja puikkomaiset rimat kassiin ja niputin istuinpäälliset pinoon omistajan elkein. Jo pelkkinä kappaleina niistä löytyi liikaa kauneutta poltettaviksi. Kappaleista muotoutui 3 kaunista tuolia, palapeliä helpotti se että yhden tuolin kappaleet olivat sidottuina tiukasti yhteen nipuiksi ja ne kaksi muuta yhdistin oikeisiin kappaleisiin sellakan alle tehdyn ootrauksen kuvioita yhdistellen. Hiukan sahajauhoa ( sahanpurua? ) ja puuliimaa, sellakan poishionta ja pintaan mahonki ootraus ja korkeakiiltoinen lakka.
Isoäitini sanoi omistaneensa tuolit jo " melkeen likkana " ollessaan. Tuolien istuinosien alle on kirjoitettu Urho Paappanen, Pirttiniemenkatu 15, Mikkeli.
Tässä juuri maalatussa kirjoitus on jo melko haalistunut, mutta lajitoverinsa kantaa vielä selvät merkinnät. Kussakin tuolissa on viehättävää käsintehdyn leimaa. Äkkikatsomalta kaikki kolme musketti- istuinta näyttävät justiinsa samanlaisille. Mutta jos ei ole elämää ( köh... ) ja jää niitä siistissä rivissä syynimään yksityiskohtaisesti, huomaa suurenkin määrän eroavaisuuksia. Tämä yksilö on hiukan kiero selkänojastaan. Sillä on niin paha skolioosi, että jos asettaa hänet selälleen maahan, jää toinen puoli selkänojasta 5 senttiä lattian yläpuolelle. Voi sitä pulua!
Nyt rapsuttelin vanhat liimat hevonhuitsinnevadaan, liimasin samalla sahajauho- liima sekoituksella ja kiristelin vuorokauden jonka jälkeen maalasin. Pohjamaalaus Gessolla, päällimaalaus kahdesti vesiliukoisella kalustemaalilla ( puolikiiltävä ).
Nämä kaksi muuta kaverusta vielä notkuvat partsilla toistaiseksi. Kunhan saan yhden ylimääräisen pöydän ja pari tuolia täältä pois, voin siirtää ne sisälle kuivumaan.
Istuimiin on päälliset jo leikattu, vaahtomuovin leikkasin pojan vanhasta pinnasängyn patjasta, pari vanua ja toileeta päälle. Toileet täytyy vielä kutistaa, nekin on mallikansiosta palaset, verhoilukangasta. Kolme kuvioiltaan identtistä palaa kangasta, vain sävy on kaikissa eri.



Where to start?
I have three such chairs. I convescated them from my granmother about 15 years ago. I saw this one bundle of shiny, yet cracking pieces of pretty, pointy and narrow pieces of wood. It didn´t take much from my inner Sherlock to connect the dots to chairs! They were all in pieces. She told them that the then- late chairs were just so old that they couldn´t hold together anymore, that she´d had them ever since she was " still just a lass " and that her daughter was going to take them with her to be burned in a wood- heated stove. At the time I was selling stuff like this ( only difference was that, well... it was all in one piece and already renovated ) in an antique fair so I felt semi- homicidal to hear all this, yet very relieved to get to them first, before any dementors would descend upon them. My cherished chairs.
So I hoisted the bundle of woodpieces in my bag and carried to my car. It was a bit of a labor to connect the pieces to their designated individuals but my job was greatly eased because one of the chairs had already been tied together. I mean, the pieces of one chair was in one big lump. Then I sanded gently all the old schellac off, reapplied a tint ( this time in mahogany ) and age appropriately, applied high gloss varnish. I´ve used these in kitchen etc- so I knew from the get go that the use of schellac would be just as clever as trying to land on the moon with a hoover.
Well, that was then. Back in the days I would also have bitten a head off and probably broken at least one knee- cap if I heard anybody even so much as thinking of painting these darlings. In white, to make matters worse.
But I´ve happily landed on the position already, where I know that I´m happiest doing what ever the heck pleases me and if it doesn´t offend or insult anybody... see´ ya! Following that pesky devil- may - care attitude I reglued this with the help of mixing sawdust on the woodglue. And after the chair had settled, I painted it once with a base, twice with a semi- gloss paint.
The chair is completely crooked. I love it! If I have a shitty bad scoliosis, I`m not the only one in this household. On the bottom of the seat is written Urho Paappanen, Pirttiniemenkatu 15, Mikkeli. It is clearly visible in only one of the chairs. I still have two others to repaint, but I`ll get there eventually.



Pojan huonekin on aloittanut metamorfoosinsa. Vaatekaappi / - lipasto maalattu valkoiseksi, myös kirjoituspöytä. Kumpikin ovat täyspuisia, mäntyä. Aiemmin olivat vain suojapetsattuja mutta viime vuosina ikävä värin eltaantuminen ja tylsä keltaisuus näytti nostavan päätään. Erinomaisen valitettavaa. Joten kummatkin sudin alle vain ja- ääretön rauha ja kuulaus. Ilmiömäistä kuinka paljon freesimmältä kaikki näyttää valkoisuuden alla. Kaikki leikkaukset ja muodot tulevat esiin aivan erilaisella volyymillä. Pöytää ei ole vielä ehditty valjastaa kaikilla kuvilla ja piirustus- ja askartelumateriaaleilla sillä huoneen järjestys muuttui vasta tänään. Iso pöytä nimittäin oli aiemmin tietokonepöytänä ja sen suuri koko kieltämättä tuntuu hiukan roisilta ottaen huomioon pojan pienuuden. Mutta sinne mahtuu paljon rompetta, huomasin. Sinne myös mahtuu pieni poika vetolaatikkoon piilosilla- leikin aikana. Huomasin tänään, nimittäin... Ennen huomaamista sain ihan vain muutaman välilyönnin. Vähän niinkuin silloin viimeksi, kun en tajunnut että verso oli ängennyt itsensä pyykkikoriin ja hihitteli keskenänsä lakanan sisällä.

Ikkunaan tilasi pieni mies Tylypahkan ja Tällipajun. Sai kaupan päällisiksi Kutkan ja Hiinokankin. Maalasin piimällä. Näyttää muuten ulkoapäin paremmalta, sillä linna on maalattu ensimmäiseen väli- ikkunaan. Ei nyt hotsittanut lähteä ulos hortoamaan tuon takia.
Seinät ovat vielä vaalean keltaiset ja ikkunoissa kanelin väriset verhot. Verhot siirrän kirjastohuoneesta sinne, ne nyt ovat kuitenkin niin lapsenomaiset. Plus toileetilkuissa on leikkiviä lasten kuvia, toisissa tilkuissa enkeleitä. Ja vaikka enkelit uppoavat tähän haussiin kuin kuuma veitsi voihin, populaationsa tihein esiintymä kuitenkin on löydettävissä pojan huoneesta.
Ja tänään sekoiteltiin värinäytteitä ja poika valitsi niistä kalpeimman sinisen, lähes valkoisen. Mainitsin että sehän on ihan kuin taivas. Kundi nyökytteli innoissaan ja osoitti ikkunasta ylös taivaalle. " Sieltähän mä tulin. Avaruuspoika, kato " ja juoksi leikkimään omiaan.



I´ve started on my son´s room. I painted the wooden furniture in white ( yes, such a surprice it must be... ) and now I`m wanting so bad to start painting. He chose a paint to his walls today. Before he asked me to make his room entirely white. But I already know that sometimes ( very often ) he can´t word out precisely what he means. So I mixed some paintsamples for him to choose from. He chose a blue, palest kind, so pale that it´s almost white. I`m kewl with that. More than that, actually. And then I`ll change the quilt toile drop curtains from library to his room. I already have fabric to sew new curtains to library. Crisp, white cotton fabric.



Ja kun nyt pysytellään aiheessa Jälkikasvu, niin tänä päivänä ajaessamme pidemmän matkaa ja takaisin kotiin päin sanoin pojalle että käydään kaupassa ennen kotiin menoa vielä.
" Anna lahaa! " kuului topakasti takapenkiltä. Samalla ujuuntui pieni koura etuistuinten väliin odottavana. Silmääkään räpäyttämättä hän jatkoi napakasti
" Ainakin viiskymmentä euloa! "
Kyllä se poika tulee pärjäämään... sittenkin.

Unexpected acts of kindness

" Joka näkee, mitä on nyt, on nähnyt kaiken, mikä on ollut ikuisista ajoista alkaen ja mikä on oleva äärettömyyteen saakka, sillä kaikki on samaa sukua ja lajia. "
- MARCUS AURELIUS, Itselleni. Kuudes kirja, jae 37.



Elokuu on riisunut ihmisten kasvoja tinkimättömällä rehellisyydellä. Ulkokuoren alta on paljastunut ilkeyttä, kieroutta ja savuavaa katkeruutta sekä sairaalloista tarvetta hallita elämää, sekä omaa että varsinkin muiden. Mutta myös käsittämätöntä ymmärtämystä, tyyntä älykkyyttä ja ennen kaikkea- kauaskantoista viisautta.
Ja juuri tämän lempeän suunnitelmallisuuden tähden moni asia on muuttunut tavalla mikä vaikuttaa asioihin suuressa mittakaavassa. Ajan pyörä on jo liikkeellä vaikka kuukausi ei ole ennättänyt vielä puoleen väliin.
Halusin muistaa erästä näistä hyvistä ihmisistä kirjanmerkillä. Luulen että työnsä johdosta hän ei varmastikaan ole tottunut odottamaan pieniä muistamisia asiakkailtaan. Sitä suuremmasta syystä liitän tämän kirjanmerkin kiitoskortin yhteyteen. Osaltani se oli hyvin pieni vaiva verrattuna siihen muutokseen minkä hän mahdollisti.
Oma vastuuni muutoksessa oli avata ajatuksissa mahdollisuus uudelle.
Elämä kuunteli.

Lankana merseroitu puuvillajämä Marks & Kattensilta. Koukku 1,75- liian suuri sillä se jätti virkkuun turhan reikäiseksi. Mutta kun inspiraatio tulee luokse, en kysele vaan raapaisin lähimmän koukun käteen.
Helmikoristeen sisällä puuhelmi, minkä päälle ensin helmeilty verkko, sen jälkeen täydennetty suuremmilla helmillä.



I crotcheted this bookmark to a lady who has enabled a lot of changes in my life. And I see that the biggest changes are yet to come. All things shall fall into their places when the time has come. But the wheel has been pushed already. It no longer lulls in the same position, that it has rested in for more than half a decade now. In fact, it has started on a new path and even if it has no idea yet what the destination is, the road feels very familiar. Because all that there is, have been since the ages began. What I thought was a serenade long ago learned... was just a prelude all along. There are no coincidences, there are no mishaps.
I´m on the road and it feels mighty dapper. I´m ready.

I used scrap yarn for the bookmark. It´s cotton from Marks & Kattens. I used slightly too ( 1,75 ) big hook, but I had this idea and this hook was nearest. I asked no questions.
The beadwork is a netted bead on top of a woodpearl. Then the openings of the net was filled with larger beans later on.

Sekalainen galore

Pojan paita. Lankana Novitan Puro. Sävy Iltarusko sekä Ruska. Menekki joitain keriä, noin. Puikkoset 3,5 pyöröt. Malli ylhäältä alas raglan.
Käyttäjän tyytyväisyys valtava. Kutinaominaisuus olematon aluspaidan kanssa. Ihmemomentti käsittämätön.
Neuloin tästä rohkaistuneena pipon ja kaulaliinan ( á la Brooklyntweed ) eivätkä nekään ole aiheuttaneet kutinaa. Kertaakaan. Umpikierona käärmeenä olen " yllättänyt " pojan varhaisaamiaisilla parvekkeella ( nyt kun jo on viileämpää aamuisin ) ja saanut näin pedattua soveliaan ympäristön tokkuraisen pojan lämpimänä pitämiseen. Ja totta se on, siskot. Ei kertaakaan rapsutusta. Olen tavannut kutakuinkin passelin langan viluisalle ansarinkukalleni. Mih.



Knitted this top- down raglan for my son. Yarn is Puro from Novita. Colorways Ruska and Iltanuotio. It took some skeins, I never counted and now I´ve yet to find a reason to weigh the sweater. I knitted it with 3,5 mm circulars.
What astounds me is that they don´t seem to itch his sensitive skin at all.
So encouraged I whipped up an additional beanie paired with a scarf.
I didn´t take any photos since likes of them have been done bazillion times already.

The other lavender already froze the other night so I rescued the other one inside. I can´t even begin to tell how fragrant it now is in our kitchen. Fall is on our doorstep. And you´ll be left to find another person who waits for the chance of season as eagerly as I do. Already the nights are dark and it gets darker earlier every day. Some trees are showing subtle signs of fading green and yellow tips on the leaves. Mornings are cool and breazy. But the summer is not over just yet. The days can get hot as hell and whlist sun is not yet as burning and scorching as it was a month ago, it still can make a person wish for cool and rainy days.



Laventelin pelastin sisälle. Kumppaninsa lähti autuaammille parvekkeille hypotermian johdosta. Surullista, mutta selviytyjä on tuonut huikean tuoksun mukanaan keittiöömme. Sekä omituinen kukkakuva yllä. Ilman mitään järkiperäistä syytä.



Piltin keinutuoli oli muunnoin kovin punainen ja kissojen pureskelema. Niistä piikkisistä jalaksista on jalkapöydässä pieni arpi vieläkin jäljellä joka tietyllä tapaa vihjailee haluavansa kaunista tatuointia siihen kohtaan. Juuri sopivasti jalkapöydän etuosaan, keskelle.
Asiaan, taltalla nakuttelin terävät kärjet pois ja hiekkapaperilla siloittelin loput. Pohjamaalaus kahdesti beigehkön vaaleanharmaalla ( hieman kahvia valkoiseen maaliin, lamppumustaa kolminkertainen määrä mitä tarvitaan kitinvalkoiseen maaliin ) ja päällimaalaus helmenharmaalla kalustemaalilla ( samalla millä maalasin pukeutumispeilin ). Kunhan kirjastohuoneen mööpelinvaihdos on suoritettu kunnialla loppuun, muuttaa keinutuoli sinne.



Above swing chair for my son. It used to belong to my late sister. Nowdays the chair had been chewed lethal by our cats. There was such galore of spikes and pointy legs that it was just untolerable. So I sanded and carved the pointy & spiky crap off and then applied two coats of light grey paint and top coat was applied by pearly grey furniture paint. Now it can come and play with us. In the library just as soon as I get it done. I`m changing the hhhuge table to my son´s room ( as soon as I get it emptied and painted white ) and changed the small table ( legs from old sewing machine, Singer. Top is just plain wood, sanded and waxed with dark wax. Painted the sucker white yesterday
(* insert manic laughter here * ) to the computery stuffs now.
The curved teatable got painted a few days ago. It´ll too change places once the big writing desk is inhabited to its new room. My son needs it more than I do now. He has buttload of pictos and pictures and his diaries floating from one pile of " important stuff " to another. No mo´ for much longer.
One picture further the same tabletop yesterday morning.



Alla kuva pöydänpäällisestä eilen aamulla. Sama kohtalon oikku tänä iltana yllä. Siirsin tietokoneen suurelta kirjoituspöydältä pikkupöydälle. Kundi tarvitsee suurta pöytää nyt enemmän kuin minä. Siinä on paljon vetolaatikoita harjoituskirjoille ja kaikille tämän maailman reissuvihkoille ja kuville. Kunhan saan sen ensin tyhjennettyä ja maalattua... valkoiseksi. Ylläri pylläri. Mutta tämän pyysi poika itse jo jonkin aikaa sitten. " Äiti voisiksä tehdä mun huoneen kokonaan valkoiseksi? " Tokitoki. Enkä edes yrittänyt pyyhkiä sitä leveää virnettä naamaltani pois.



" Always keep mint on your windowsill in August, to ensure that buzzing flies will stay outside, where they belong. Don´t think the summer is over, even when roses droop and turn brown and the stars shift position in the sky. Never presume August is a safe or reliable time of year. It is the season of reversals, when the birds no longer sing in the morning and the evenings are made up of equal parts golden light and black clouds. The rock- solid and the tenuous can easily exchange places until everything you know can be questioned and put into doubt.
On especially hot days, when you´d like to murder whoever crosses you, or at least give him a good slap, drink lemonade instead. Go out and buy a first- rate ceiling fan. Make certain never to step on one of the crikets that may have taken refuge in the dark corner of your living room, or your luck will change for worse. Avoid men who call you Baby, and women who have no friends, and dogs that scratch their bellies and refuse to lie down at your feet. Wear dark glasses; bathe with lavender oil and cool, fresh water. Seek shelter from the sun at noon. "

- Alice Hoffman, Practical Magic -

ZAP! Elonmerkki

Maa ei ole niellyt ihmistä vaan olen maalannut kuin tukka olisi tulessa. Eikä loppua näy ihan huomenna. Olisi mukava jos boudoir olisi plakkarissa viikon loppuun mennessä. Ilomielin jättäisin kirjastohuoneen ensi viikkoon.
Maailmankaikkeus myös ilmeisesti räknäsi että tietty rytmittäminen olisi laatuun, sillä ompelukone otti ja hajosi kappaleiksi. Kirjaimellisesti. Juniori leikki että se olisi radio. Kysyi myös kohteliaasti sen jälkeen, josko hän osaisi korjata sen omilla leikkityökaluillaan. Bless his heart. Hajonneet jouset ja namiskuukkelit ynnättyäni soitin huoltamolle ja ymmärsin sen hyytävän tosiasian, kuinka paljon halvemmaksi tulisi ostaa kokonaan uusi kone. En itke itseäni uneen. Sille koneelle tarjottiin aina hyvä koti mutta sitä ei koskaan rakastettu. Edellinen oli niin hyvä ja kaikinpuolin huomaavainen ja pätevä, ettei standardikoneista ollut sille tarjota edes vertailukohdetta.
Ja taas... edessä on toisen halpiskoneen kiikuttaminen kotiin. Tässä joskus. Toivottavasti tämä mopo on hiljaisempi, edeltäjänsä kun hankki ansiokkaasti partionimen Zetor. Luultavasti uusi kone on justiinsa yhtä kevyt ja matkustaa ympäri pöytää ommellessa, mutta kuuliaisesti työstää enemmän kilometreja kuin minkään kotikoneen on koskaan suunniteltu työstävän. Joten jonkin sortin hatunnosto suorittakaamme tulevalle mopolle, näin jo etukäteen. Se ei vielä tiedä mikä siihen tulee iskemään kiinni. Siperia opettaa kyllä.

Pari villatakkiakin olen neulonut. Ne täytyy värjätä ja virkata reunat vielä. Toinen on se pätkäproggis ja toinen... toinen on Novita. Vannotin mielessäni että tästä lähtien äänestän jaloillani enkä koskekaan sen firman lankoihin ellei ne sitten ole täyttä villaa ja pehmeitä kuitenkin! Kohtalon keskisormi- meet Puro. Meillä asuu kaksi kappaletta ohuthipiäistä silkkitassua eikä pehmeää täyttä villaa noin vaan ole soveliasta ohittaa. Ehhei, kaverit. Siitä langasta valmistunee yhtä ja toista tämän vuoden aikana. Mutta näen reklamaation orastavan horisontissa, sillä eräästä kerästä yli puolet oli sekundaa. Keskelle villatakkia tuli 7 sentin raita olminväristä ohutta osiota. Tietty ihmettelin tätä neuloessa, mutta myös olin vasta kavennellut kohti vyötäröä ja erotellut hihat miehustaosista juuri aiemmin. Ehkäpä tällainen ei minkään- värinen osio oli kaikissa kerissa? No ei sit ollut, joo. Joten poikkasin hihat lyhyiksi sillä en halua pilata enempää lankaa. Sillä värjätä tuo väritön yksilö täytyy, ja langanpätkät jo huopuivat kevyesti toisiinsa ilman edes yrittämistä. Jos rotsi selviää värjäyksen, kiva. Neulon siitä lisää. Jos ei, teen Neulovat Nartut ja neulon kundille raitapaitoja myriaadeja määriä. Koska miksi ei.
Se on kuitenkin villaa ja ihanan pehmeää sellaista. Oli jo aikakin.

Jäk jäk. Siten maalauksiin. Alla liinavaatekaappi, valmistettu 1920- luvulla, muistaakseni. Alkuperäinen väri koivu, lakattu liian monesti ja kaikki liian paksut kerrokset hilseilleet jo kymmeniä vuosia. Tällä( kin ) kaapilla oli tappotuomio, kunnes valssasin Jeanne D´Arcin tavoin valamaan oikeutta ja valoa ihmiskuntaan ja annoin kaapille uuden elämän kuivissa sisätiloissa. Hetken aikaa se pullisteli liitoksistaan, mutta lopulta tokeni uomiinsa ja hioin hyvin kevyesti irtonaisen lakkamuodostelman päältä pois. Kävi kuitenkin selväksi, kuinka paksu lakkaus on ja kuinka perusteellinen hionta kuuluisi tehdä jotta saisi kaapin puupuhtaaksi . Ja taas, ei sisätiloissa. Ei tämän maailman kerrostaloissa. Joten helmenharmaa huonekalumaali tärpätillä ohennettuna, kahdesti siveltimellä levitettynä, ei kynttilää ( kynttilä on paitsi oiva tangokenkien liukastuttaja, myös renovaation apuväline ) eikä vaseliinia ( vaseliinilla lienee useampikin attribuutti, mihin tämä foorumi on täysin väärä, mutta myös kynttilän tavoin, erinomainen maalin tarttumisen estäjä. Rasvakerroksen päälle kuivunut maali on hyvin helppo poistaa vesihiomapaperilla tai siivoukseen tarkoitetulla mikrokuitufroteella ) vaan puunsyiset kevyet vedot jo eläneen puupinnan päälle. Maali sitoutui kuivuessaan myötäilemään puun pintaa ja lakkaa sen päällä. Lopputulos näyttää vanhalta maalatulta kaapilta ( JEI ) jonka maalipinta ei ole enää uusi. Viimeistelin vaikutelman käymällä läpi reunat ja kulmat vesihiomapaperilla ja kaappi nököttää nyt sen näköisenä, kuin se olisi ollut tuommoisena jo vuodesta kaksi ennen liitukautta.



Guys, it´s late. I´ll yack about knittings later and now go straight to the painted stuff. Good stuff.
Above about 90 year- old ( I like´em ripe ) piece of adorable furniture. It is hand made of birk-wood and was heavily lacquered since the days it was born. Too heavily. The gloss was chipping on top and at some points, on the sides. Since I still am living in a complex- I fail to forsee me sanding deep coats of stuff off furniture here. So instead I sanded lightly to remove all loose stuff and repainted the thing with two thin coats of furniture paint, in pearl- grey ( it´s a hint of muted gray in white, really. Which is why I heart the hue big deal )
and it turned out beyond perfection. It bonded with the still existing lacquer leaving the chipped wood visible. All this is more visible from the top but... now just rely on your imaginations. And to go with the flow of old ages, I sanded the edges ever- so- lightly with water sandpaper. The finest there is. I wish I could have restored the old patina there already is in the beautimous thing, but I took the picture late at night, with flash. So... yeah.

And below the old darling. Would you believe that something strange was at work here? It was sticky to touch. So today I freaked out and just tried to sand the top off. I would have, given that my sanding papers weren´t stuck on the thing! So I took a kitchen towel and creme cleanser and had a two hour work- out. If ever anybody tells me that they think to be killer polishers, I can point out a spesific darling that was scoured from few coats of pigmentation. As you can see I still have the rest of the darling to do, but right now I´m still left flabberghasted as to how it is humanely possible to actually see old coats of stain. Bummer. If it wasn´t so damn funny, I might feel a bit tweaky. Old shit have a mind of their own, I see.



Ja tämä lipasto lipastoinen. Jostain syystä tämä pälli ei halunnut kuivua koskaan täysin. Lopulta tänä päivänä hikeennyin ja hankasin päällikannen keittiöpyyhkeellä ja hankausjauheella kunnes en tuntenut sormissani enää tahman elementtiä.
Siinä meni pari tuntia. Ensin yritin hioa mutta hiomapaperi juuttui kiinni. Sivut, etuosat laatikkoineen on vielä käymättä läpi mutta muutaman hetken keskittynen sitä ennen juomaan kamomillateetä. Ainakin kaksi kupillista.
Eikä tuohon löydy vetimiä jotka olisivat tarpeeksi tummia. Joten laitoin vanhat vetimet ja tietyllä tapaa annoin upota jo umpiluuhun että kenties todellakin vanhoilla asioilla on oma mielipiteensä siitä, kuinka asioiden on määrä lutviutua. Mikäs siinä, valmis maailma ja näin päin pois.

Alla nykyinen astiakaappi missä kokoelma käyttöastioita, tästä setistä maalasin vain osan. Yhtäkkiä iski ajatus, että entäs jos parin vuosikymmenen päästä olisin halunnut pliisummat ja kokovalkoiset astiat? Paria vuosikymmentä kypsempi habitus kiittää kauasnäköisyyttä.



Above some dishes. I remember suddenly stopping painting the stuff ( I painted the gold swirlies. No biggie, really. I just followed the lines on the porcelaine ) about two decades ago. I got hit with a notion that perhaps I might not appreciate heavily ornamented dishes some decades ahead. I was right, too. Clever kid.

Below a former fabric- keeper. I painted the wall and the bookcase and the mirror and the shelves and all the baskets and- pretty much - all you can see. Again, too bad the picture was taken with a flash in a dark night ( I heart dark nights ) since the different shades of white actually make it all look so amazingly soft, warm yet breezy in RL.



Yllä kirjahylly mikä hoiti kankaiden pito - virkaa entisessä elämässään. Kaikki, seinät, kannakkeet, irtohyllyt ja hyllystö olivat eri sävyjä kunnes eräs maalinhöyryisä yksilö suti ne kaikki valkoisen eri sävyillä. Kuva on otettu salamalla ( ja on kivuliaan sensuroimaton, lattialla näkyy paperikassi missä tilkkuja odottaen uutta konetta ja pöydällä avattu viinipullo päivälliseltä ) joten valitettavasti se yllättävän lämmin ja pehmeä tunnelma ei välity kuvan kautta.
Voi då.

Mutta aina on onneksi populaatiosta eräs joka ei jaksa kiinnostua moisista kuolevaisten kotkotuksista.



Bless his lazy ass. Perhaps I should spend more time studying his nonchalantness.
Perhaps in the next lifetime.